1. Valon Soturin käsikirja
  2. 6.8.20
  3. Esseen kirjoittaja: Tuukka Pennanen
  4. Kirjapisteet: 1
  5. Kirja: Valon Soturin käsikirja
  6. Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
  7. Kategoria/Opintojakso: 8. Henkinen kasvu / tiimioppijan matkaeväät

 

Välillä elämässä tarvitsee uutta suuntaa ja sitä voi olla vaikeaa löytää. Elämän jatkuva muutos voi saada pienen ihmisen ahdistumaan, jos muutosta ei ymmärrä hyväksyä. Jotkut löytävät sopivan suunnan itse ja toiset löytävät sen jonkun avustuksella. Mentoreita uuden suunnan löytymiseen on kaikessa ja kaikkialla. Jokainen kirja, jonka luemme voi olla juuri kaipaamamme mentori. Jokainen tapaamamme ihminen voi olla juuri kaipaamamme mentori. Jokainen tapahtuma elämässä voi muuttaa ajattelua siten, että siitä tulee suunnan muuttaja ja mentori. Myös Valon Soturin käsikirja voi toimia mentorina tai oppaana uudelle suunnalle tai elämälle.

Kirja opettaa asennetta omien unelmien eteen ponnistelemiseksi. Valon Soturin matka kohti unelmia on jatkuvaa oppimista, epäonnistumista, kokeilemista, tappioita, onnistumista ja kasvua. Valon Soturi kohtaa matkallaan epäilyksiä, mutta ei koskaan luovu unelmistaan. Unelmat luovat elämään merkityksellisyyttä ja olisi typerää luopua niistä lannistavien ihmisten, tapahtumien tai kokemusten takia. Valon Soturin järkkymätön periksi antamattomuus omiin unelmiinsa on inspiroivaa ja kannustaa ympärillään olevat ihmiset rohkeasti kohti omia unelmiaan.

Seuraava ajatus oppimisesta kolahti paikoilleen omalla kohdallani melko mojovasti. Jatkuvasti oppiessaan Valon Soturi saattaa kohdata joitakin asioita yhä uudelleen. Kun jotkut asiat tai kokemukset toistuvat yhä uudelleen, on sillä yksi ainoa tavoite: opettaa se mitä et ole vielä halunnut oppia. Jos virheistä ei opi, toistaa niitä yhä uudelleen. Jos virheistä oppii, on mahdollisuus vähintäänkin yrittää estää ne seuraavalla kerralla.

Valon Soturin elämää ohjaavat vahvat arvot. Jokaisen tulisi selventää itsellensä arvot, jotka ohjaavat omaa toimintaa ja joiden mukaan elää päivittäin. Elämästä tulee hetkessä yksinkertaisempaa kun omat arvot ovat selvillä. Ne voivat muodostaa jokaisen henkilökohtaiset ”säännöt” elämälle. Säännöt ovat tosin hieman negatiivinen ilmaus, ehkä toimintamalli tai ohjenuora voisivat olla parempia vaihtoehtoja. Niiden ei kannata olla kovin kiveen hakattuja, sillä ne tulevat muuttumaan läpi elämän. Kun ne kulkevat käsi kädessä arvojen ja unelmien tai tavoitteiden kanssa, on helpompaa (ei aina helppoa) tehdä mitä tahansa päätöksiä elämässä.

Valon Soturilla on selkärankaa. Hän ei koskaan tuomitse tai pilkkaa toisen polkua vaan keskittyy aina omaansa. Etenkin tämä ajatus kolahti omaan tajuntaani melko lujasti! Helposti tulee epäiltyä toisten tavoitteita, unelmia tai kiinnostuksenkohteita, vaikka kaikille parasta olisi vain antaa tukensa toisten matkalle. Valon soturi tietää, ettei matka kohti unelmia ole helppo, joten miksi hän tekisi toisten matkasta vaikeampaa? Valon Soturi saattaa kohdata kovaakin vastustusta, pilkkaa ja hänestä voidaan jopa keksiä perättömiä huhuja. Häntä yritetään lannistaa, mutta hän ei koskaan käytä näin alentavia keinoja viholliseensa, vaikka hän ei voisi edes osoittaa huhuja perättömiksi. Valon Soturi kärsii nöyrästi tappionsa ja jatkaa kohti unelmiaan. Mikään ei voi estää Valon Soturia. Periksi antamaton Soturi osaa myös levätä oikeana hetkenä. Jatkuva oppiminen ja uurastaminen vievät voimia ja sopiva määrä lepoa vie kohti unelmia paremmin kuin väsyneenä tekeminen. Vaikka Valon Soturin elämä on vahvojen arvojen ja kovan uurastamisen täyteistä, kuuluu siihen merkittävästi leikkisyys. Lapsenmielinen oppii helposti uutta ja on utelias kohtaamaan uusia asioita. Hymyssä suin matkanteko on mielekästä ja positiivisuudella houkuttelee elämäänsä hyviä asioita.

Valon Soturin käsikirja pitää sisällään lukemattomia elämän viisauksia ja ohjaa lukijaa kohti parempaa elämää. Kirjan helppolukuisuus sopii esimerkiksi ensimmäiseksi kirjaksi, jos lukemisen aloittamisessa on haasteita. Mikäli haluat inspiraatiota ja viisaita ohjeita elämään, voin suositella sinua lukemaan tämän valoisan kirjan!