Kirjoitettu 18.8.2019
Esseen kirjoittaja: Siiri Nykänen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta (julkaistu 2011, 252 sivua)
Kirjoittaja: Kimmo Takanen
Kategoriat: Tiimioppijan matkaeväät

 

Kun viimeinkin sain käsiini Tunne lukkosi-kirjan, olin täysin valmis hyppäämään suoraan mieleni perukoihin ja selvittämään keinot sille, kuinka pääkopan voisi koodata uusiksi. Ihan näin ei päässyt käymään, mutta lukukokemus oli silti antoisa.
Tunnelukot ovat kirjailija ja terapeutti Kimmo Takasen mukaan erilaisia lapsuudessa opittuja keinoja reagoida arjen haasteisiin. Lapsuusiällä nämä reaktiot voivat olla ymmärrettäviä, mutta aikuisikään saapuessa samat toimintatavat eivät enää hyödytäkään meitä. Sen sijaan nämä tunnelukot voivat pitää meitä paikallaan samoissa ikävissä työpaikoissa, parisuhteissa tai elämäntilanteissa.

Kirjassa on testi, jonka avulla lukija voi tunnistaa omat tunnelukkonsa ja niiden vahvuustasot. Tein testin muutamaan otteeseen erilaisin tuloksin, mutta viimeisimmässä lopputuloksessa oli edelleen 9 erittäin vahvaa tunnelukkoa. Tämähän ei ole mikään optimaalisin ja toivotuin lopputulos, mutta se sai minut miettimään: mitenköhän paljon omiin skeemoihini perustuvat luulot ja uskomukset vaikuttavat omaan toimintaani? Mitä kaikkea voisinkaan tehdä, jos erilaiset pelot ja lapsuudessa opitut toimintatavat eivät rajoittaisi minua?

Kirjassa selitetään syitä eri tunnelukkojen syntyyn, ja tämä voi auttaa lukijaa olemaan armollisempi itseään kohtaan. Tunnelukot kehittyvät, kun henkilön tarpeet ovat toistuvasti jääneet täyttymättä lapsuusiällä, ja henkilö oppii kompensoimaan täyttymättä jääneitä tarpeitaan eri keinoin. Takanen korostaa sitä, ettei tunnelukkojen syntymisen takana tarvitse välttämättä olla täysin traumaattisia tilannetta, vaan tunnelukko voi syntyä yksinkertaisten, arkisten asioiden pohjalta. Vaikka omat vanhempamme ja lapsuudessa lähiympäristössämme olevat ihmiset ovat usein tunnelukkojemme aiheuttajia, tunnelukot harvemmin syntyvät tahallisen toiminnan tuloksena. Kukaan ei voi täysin tietää ja ymmärtää toisen ihmisen tarpeita, ja juuri siksi tarpeet jäävät täyttymättä ja tunnelukot kehittyvät.

Joillekin meistä voi varmasti olla vaikeaa niellä ajatus siitä, että meidän kaikkien sisällä on tunnelukkojen armoilla oleva lapsi, joka tarvitsee aikuisiälläkin huolenpitoa ja kannustusta. Itse ainakin ajattelin ensiksi, että en kyllä ala pääni sisällä itseäni paapomaan. Vieroksuin kirjan loppupäässäkin olevia harjoituksia, joihin liittyi kirjeiden kirjoittamista ja mielikuvitusharjoituksia.

Uskon kuitenkin täysin sisäisen lapsen konseptiin. Olemme kaikki jollain tasolla lapsenomaisesti tunteellisia ja jopa primitiivisiä, mutta se voi olla haastavaa hyväksyä täysi-ikäisenä. Kun kuvittelee kyseisen osan itsestään pienenä sympaattisena lapsena, on helpompaa olla armollisempi itseään kohtaan. Kuten Takanen kirjassaan kertoo, kukaan vastuullinen aikuinen ei mollaisi ja syyllistäisi lasta epäonnistumisesta tai virheestä, vaan nimenomaan kannustaisi ja tarjoaisi tukea haastavina hetkinä. Jos osaisimme suhtautua itseemme samalla tavalla, voisimme mielestäni käsitellä negatiivisia tunteita ja kokemuksia paremmin.

Kirjan luettuani olen pyrkinyt harjoittelemaan hieman kirjassa esitettyjä toimintatapoja. Esimerkiksi jännittävässä tilanteessa, jossa tahtoisin lykätä toimimista myöhemmälle, laitan ”vastuullisen aikuisen” lakin päähän ja pyrin ulkoistamaan tunteeni tilanteesta, vaikka jännittäisinkin kovasti. Aina tämä ei onnistu, mutta olen huomannut, että onnistuessani minun on helpompi lähestyä pelottavilta tuntuvia asioita, kun osaan tunnistaa tunteeni ja asettaa ne taka-alalle. Tämä ei tarkoita sitä, että tukahduttaisin tunteeni, vaan sitä, että osaan nyt toimia paremmin niistä huolimatta. Tämän myötä olen tarttunut moniin projekteihin, vaikken olekaan ollut täysin varma, riittävätkö kykyni niihin. Jos kyseiset projektit onnistuvat, onnistumisen tunne tulee pönkittämään minua eteenpäin. Jos taas projektit epäonnistuvat, tulen todennäköisesti huomaamaan, ettei epäonnistuminen ole kauheinta, mitä elämässä voi tapahtua. Suurin menetys olisi se, etten tarttuisi projekteihin pelkojeni vuoksi, sillä asioiden tekemättä jättämällä ei opi juuri mitään.

Tunne lukkosi-kirja sai minut pohtimaan monia asioita (kaikkea lapsuudentraumoista nykytilanteeseeni), mutta erityisesti sain siitä irti yhden asian: välillä ainoat rajoittavat tekijät omassa toiminnassa ovat omat tunteet ja ennakkoluulot. Melko harvoin asiat ovat juuri sitä, miltä ne vaikuttavat. Epäonnistunut työprojekti ei ole maailmanloppu eikä kaverin suuttuminen välttämättä tarkoita sitä, että hän vihaisi sinua ikuisesti. Tunnelukot saavat nämä asiat helposti vaikuttamaan suuremmilta ja vakavammilta, kuin ne oikeasti ovat.

Huomasin myös, että melko monet arkiset ongelmat voivat johtua siitä, että meistä useilla on vahvoja tunnelukkoja. Jotkut meistä puhuvat pahaa toisista selän takana, koska eivät uskalla puhua kohteelle suoraan konfliktin pelossa. Negatiiviset tunteet patoutuvat ja tulevat ulos ikävässä muodossa, sillä emme osaa ilmaista tarpeitamme riittävän hyvin, ja yhtäkkiä työpaikkadraama on taattu.

Mielestäni me kaikki hyödymme itsetuntemuksesta, ja Takasen kirjassa ehdottomasti hyödyllisimpiä asioita olivat tunnelukkotesti sekä ohjeet sille, miten tunnelukkoja vastaan voi kamppailla. Kun tiedostaa toimintaansa ja elämäänsä rajoittavat tekijät, on myös helpompaa tehdä tietoisesti parempia ratkaisuja.