Taivas+Helvetti

Taivas+Helvetti

 

”Kirjan yrittäjät ovat käyneet taivaassa ja helvetissä.”

Kirja Taivas+Helvetti käsittelee yrittäjyyttä, elämää, onnistumista ja epäonnea 21 suomalaisen yrittäjän näkökulmasta. Sen on kirjoittanut Terho Puustinen ja Mikä Mäkeläinen ja julkaisu vuosi on 2013. Kirjaan on koottu yrittäjyystarinoita menestyneiden yritysten ja yrittäjien taustoista, kuinka yritykset saivat alkunsa ja mitä menestyksen eteen vaadittiin. Tarinansa ovat muun muassa jakaneet Jari Sarasvuo Trainer´s Houselta, Ola Kukkasniemi Wooden Oy:ltä sekä Niklas Hed Rovio Entertainmentilta.

Kantavana voimana tarinoissa oli kuinka epäonnistumisen jälkeen ei pidä jämähtää paikoilleen vaan tulee jatkaa pää pystyssä eteenpäin. Ei ole väärin, jos ensimmäinen yritys epäonnistuu, vaan ratkaisuna on, että arvioit tilanteen uudelleen, teet tarvittavat toimenpiteet ja yrität uudelleen.

Esseeni käsittelee Supercellin perustajan Mikko Kodisojan tarinaa.

 

”Grillikioskin kasvatti”

Supercellin matka huippu pelitaloksi ei tapahtunut hetkessä. Ennen Supercelliä Kodisojalla on ollut parikin eri yritystä. Hän on käynyt läpi fuusioitumisen sekä yrityskaupat kunnes hän perusti Supercellin vuonna 2010.

Grillikioskiyrittäjä isä yritti kouluttaa pojastaan Mikko Kodisojasta yrittäjää. Kodisoja työskenteli grillillä Turussa useana kesänä mutta se ei ollut hänen juttunsa. Armeijan jälkeen Kodisoja päätti lähteä yrittäjäksi pelialalle. Se, että Mikko Kodisojalla Supercellin perustajallakin on joskus aikoinaan uran alkuvaiheilla ollut vaikeuksia tarttua puhelimeen ja soittaa myyntipuheluita oli omalla tavallaan helpottavaa lukea.

Ensimmäinen yritys Kota Interactive perustettiin vuonna 1997. Kodisoja tuli siihen tulokseen, että pelifirma tarvitsee lisää voimaa ollakseen uskottava, joten hän otti yhteyttä Sumea nimiseen yritykseen. Yritykset fuusioituivat ja nimeksi tuli Sumea Interactive. Ilkka Paananen, yksi Sumea Interactiven nuorista yrittäjistä, toimi Sumean toimitusjohtajana ja myöhemmin myös Supercellin toimitusjohtajana.

 

Matchon.com & Digital chocolate

IT-kuplan aikana ja vuoden 2000 lopulla Matchon.com osti Sumean ja yritykselle odotettiin nousu kiitoa. IT-kupla kuitenkin puhkesi ja Matchonin rahat loppuivat. Sumea päätettiin perustaa uudelleen. ”Sumean maine kasvoi ja sen mobiilipelit voittivat useita kansainvälisiä palkintoja” Racing Fever mobiilipelin myötä. Vuonna 2004 amerikkalainen peliyhtiö Digital Chocolate osti Sumean. Vastoin odotuksia byrokratia ja muut toiminnalliset ongelmat mutkistivat asioita. Mikko Kodisoja loi vuonna 2008 Tornado Manian, joka sai kaikkien aikojen ensimmäisenä täydet kymmenen pistettä pelialan arvostetussa IGN:n arviossa. Saavutuksen jälkeen hän ryhtyi rakentamaan virtuaalimaailmaa facebookiin. Suunnitelma oli liian suuri. Siitä puuttui fokus sekä tiimiin valittiin väärää osaamista. Muun muassa niiden seurauksena syntyi erimielisyyksiä visiosta. Lopulta Kodisoja joutui myöntämään, ettei voisi viedä projektia loppuun asti.

Virtuaalimaailma ei saavuttanut haluttua menestystä vaiherikkaan julkaisun jälkeen, jolloinka työnantaja Digital Chocolate joutui maksamaan Kodisojan oppirahat.

Erilaisten erimielisyyksien jälkeen Kodisoja päätyi vuonna 2010 viemään Supercellin paperit kaupparekisteriin. ”Ongelmista täytyi ottaa opiksi ja rakentaa oppien varaan uusi firma, joka toimisi toisella tavalla.”

Vuonna 2012 Supercellin liikevaihto oli 78 miljoonaa euroa ja liiketulos 39 miljoonaa euroa.

 

”Yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden tehdä asiat eri tavalla kuin muut.”

Supercellin ja Mikko Kodisojan tarina yrittäjänä rohkaisee yrittämään pelkäämättä epäonnistumista, sillä epäonnistumisia tarvitaan kehittymiseen ja löytämään parempia tapoja yrittää. On ok epäonnistua mutta tärkeintä on se, kuinka ponnistat sen jälkeen eteenpäin.

Kirjan Taivas+Helvetti itselleni suurin opetus oli se, että et voi saavuttaa mitään yrittämättä. Välillä yrittäminen vaatii riskejä ja välillä kaadutaan lujaa. Tärkeintä on nousta ylös. Luulen, että Supercellistä ei olisi tullut nykyistä Supercelliä mikäli oppirahoja ei olisi maksettu matkan varrella.