1.Kirjoituspäivämäärä: 1.9.2020  

2.Kirjapistemäärä: 2  

3.Teos: Epic- Nuoren yrittäjän käsikirja 

4.Kirjan kirjoittajat: Sami Mikkola & Martta Tervonen

5.Kategoria: Tiimioppijan matkaeväät 

 

Martta Tervonen ja Sami Mikkola ovat kirjoittaneet kirjan Epic- Nuoren yrittäjän käsikirja. Lainasin kirjan ensimmäistä kertaa jo vuoden alussa opinnäytetyötä tehdessäni ja huomasin, että kirjassa sivutaan samaa asiaa, josta olin kirjoittamassa opinnäytetyötäni. Silmäilin kirjan läpi ja jätin sen odottamaan parempaa aikaa. Kesän alussa kaipasin jotain uutta luettavaa ja muistin aiemmin silmäilemäni kirjan ja päätin palata sen pariin.

Kirja on tiivis paketti yritykseen liittyvistä perusasioista aina liikeidean keksimisestä yrityksen pyörittämiseen ja pakollisiin asioihin. Kirja ei ole pelkästään teoriapainotteinen, vaan se on myös mukavan osallistava. Jokaisen osion päättää toiminnallinen osuus, joiden kautta lukija pääsee luomaan esimerkiksi ajatuskarttoja, pohtimaan omia vahvuuksiaan ja kokeilemaan uusia asioita ennakkoluulottomasti. Oma lempiosuuteni oli kuitenkin eri alojen yrittäjien omat tarinat yrittäjyyden vaiheista.

Itselleni suurin osa kirjasta oli itselleni perusasioiden kertausta, jonka koen olevan aina hyvästä. Inspiroivat tarinat pitivät kuitenkin mielenkiintoani yllä kirjan loppuun asti, sillä tarinoista sai paljon uusia näkökulmia. Kirjasta teki myös samaistuttavamman se, että kirjan kirjoittajat ovat nuoria, jotka ovat varmasti painineet kirjoittamiensa asioiden kanssa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli täysin nimensä veroinen: Nuoren yrittäjän käsikirja.