Kirjoitettu 3.4.2020

Esseen kirjoittaja: Rosalin Sallinen

Kirjapisteet: 2

Kirja: Nanna Karalahti – Sinä pystyt

 

Kirjan kirjoittaja(t): Nanna Karalahti, Päivi Ekola ja WSOY
Kategoria (YPK) ja opintojakso: Johtajuus

”On uskottava että kaikki on mahdollista”

Välillä tuntuu, ettei kykene tai pysty. Nanna Karalahden – Sinä pystyt -kirja motivoi ajattelemaan, että aina on mahdollista tehdä muutos ja onnistua siinä.

Olen ajatellut, että unelmat ovat vaikeasti saavutettavissa ja ne ovat liian isoja toteutuakseen. Kirja kuitenkin loistavasti herätteli ajattelemaan, miksi se on vaikeaa ja minkälaisia askeleita täytyisi ottaa, jotta olisi lähempänä sitä.

On paljon asioita ja toimintamalleja mitä täytyisi parantaa. Helposti sitä lannistuu ja ajattelee, ettei pysty tai kykene oppimaan uutta. Ehkä sitä on helposti kaavoihin kangistunut ja tarvitsisi uutta potkua ja vinkkejä omaan arkitekemiseen ja opiskeluun. Tulevaisuudessa aion rakentavalla äänensävyllä keskustella itseni ja kenties lähimmäisteni kanssa tavoitteistani ja tehdä muistiinpanoja ja merkintöjä niistä. On hyvä jossain vaiheessa muistella sitä, mistä on lähdetty ja mihin jo päästy. Välitavoitteiden ylös kirjaaminen olisi järkevä tapa, jota olisi helpompi toteuttaa ja nähdä oma kehittymisensä.

Välillä sitä on sitten liian ankara itselleen ja vaatii liikaa. Tasapainon löytäminen voi olla hankalaa. Etenkin tällaisina aikoina, kun ihmiset kokevat paljon stressiä ja pahaa oloa. Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista onkin tärkeä pitää huoli, jotta esimerkiksi jaksaa opiskella ja tehdä töitä. Se on varmasti monelle sitä, että liikkuu, syö ja nukkuu hyvin. Itselleni on tärkeää se, että pitää kiinni rutiineistaan.

Kun haluaa muuttua ja tehdä muutosta, on tärkeää pohtia ja löytää omia motivaatiokeinoja, jotta toivottuun lopputulokseen pääsee. Olisi tärkeää itselleni, että säilyttäisin oman intohimon ja palon tekemiseen, minkä koen itselleni tärkeäksi. Liikunta on esimerkiksi yksi osa-alue missä haluaisin kehittyä. Pienillä muutoksilla voi saada paljon aikaan.

Vastaa