Kirjoittaja: Terhi Rautiainen 5.11.2019
Kirja: Emilie Wapnick, How to be everything, 2017.
Kirjapisteet: 1p

How to be everything on kirja ihmisille, joiden kiinnostuksen vaihtelevat niin, ettei uravalinnasta meinaa tulla mitään. Itse olen juurikin näitä ihmisiä, jotka haluavat olla yhtenä päivänä kirjanpitäjiä ja toisena astronautteja. Kirjassa näistä ihmisistä käytetään termiä ”multipotentialite”. Suomenkielistä vastinetta sanalle ei vielä oikein löydy, mutta esim.” jokapaikanhöylä” lienee aika lähellä. Pitkään olen ajatellut, että minussa on jotain vikaa, ja olen vain päätös-/sitoutumiskyvytön höyrypää. Mutta kuten monen muunkaan ongelman, tämänkään kanssa ei tarvitse olla yksin. Ja päättämättömyydestä huolimatta on monialaisuudesta paljon hyötyäkin. Minkään alan ns. eksperttiä minusta tuskin koskaan tulee, mutta edes jonkinlainen ymmärrys ja tietämys useammalta alalta auttaa katsomaan asioita ja maailmaa erinäkökulmista. On myös helpompaa alkaa opettelemaan uusia asioita, kun taipumus siihen tulee luonnostaan.
Moniosaaminen on nykypäivänä alleviivattu ominaisuus työnhakijoissa. Mutta mitä se tarkoittaa? Onko se sitä, että osaat tietyltä alalta useita työtehtäviä vai osaamista aivan toisiinsa liittymättömiltä aloilta? Hyvin luultavasti ensimmäinen vaihtoehto on kysytympi. Itselläni on tutkinnot lavasterakentajaksi ja esitysteknikoksi. Nämä alat voi vielä liittää toisiinsa, mutta nyt opiskelen restonomiksi. Nyt jo pyörittelen päässäni kaikenlaisiin muihin aloihin liittyviä uravalintoja. Maailmassa on vain liikaa kiinnostavia aloja, enkä malttaisi asettua mihinkään ennen kuin olen kokeillut vähän kaikkea. Jotain pitäisi kuitenkin keksiä, jotta voisi elantonsa tienata. Kirjassa esiteltiin neljä multipotentialite-ihmiselle sopivaa työelämämallia. Avaan nyt hieman jokaista niistä.

Group hug: Suora suomennos ”ryhmähalaus”. Tässä mallissa luodaan yritysidea, joka mahdollistaa erilaisten mielenkiinnonkohteiden yhdistämisen.

Slash approach: Tälle en keksi järkevää suomennosta. Ideana on kuitenkin tehdä osa-aikaisesti monia kiinnostuksen kohteitaan. Itse voisin olla esimerkiksi: Lavasterakentaja/esitysteknikko/matkaopas.

Einstein: Tämä malli on saanut nimensä Albert Einsteinin mukaan. Einsteinilla oli leipätyö, jolla hän elätti perheensä, mutta se jätti hänelle kuitenkin aikaa syventyä muihinkin mielenkiinnonkohteisiinsa. Oikeastaan hän jopa sai siitä innostusta tutkimuksiinsa. Einstein-mallissa henkilö etsii itselleen työn, joka kiinnostaa häntä tarpeeksi, että sitä jaksaa tehdä. Työ ei kuitenkaan vie kaikkea aikaa ja energiaa, vaan jättää aikaa muille asioille.

Feeniks: Kaikki multipotentialite-ihmiset eivät ole nopeita suunnan vaihdoksissaan tai keskity moneen asiaan yhtä aikaa. Jotkut tahtovat keskittyä yhteen asiaan monia vuosia, kunnes jonain päivänä kiinnostus vain loppuu ja he lähtevät etsimään uutta uraa. Tällaisissa tilanteissa voi ennakoida ja alkaa rakentaa uutta uraa jo ennen vanhan lopettamista, jotta vaihdos ei olisi liian rankka.
Yllä olevista vaihtoehdoista itseäni eniten houkuttaisi group hug-malli, mutta en ainakaan toistaiseksi ole keksinyt mitään kannattavan oloista ideaa tietojeni ja taitojeni yhdistämiseksi. Sen sijaan Einstein-malli voisi toimia näin ensi alkuun. Monet ideani tarvitsevat jonkin verran alkupääomaa ja sitä ei opiskellessa oikein ole kerennyt kerrytellä. Siispä voisin hankkia ok palkkaisen työn, jonka turvin kehitellä ideoitani. Slash -malli voisi olla itselleni liian hektinen tapa työskennellä. Pidän vaihtuvista työtehtävistä mutta haluan kuitenkin tuntea saaneeni yhden projektin alta pois ennen toisen aloittamista.

Tämä kirja antoi minulle rohkeutta hyväksyä tuntemukseni toivomastani työelämästä. Ymmärrän nyt myös paremmin mahdollisuuksiani moniosaajana.

Vastaa