Menestyksen portaat

 

Menestyksen portaat

 

Luin taannoin nuorten Leijonien mentaalivalmentajan Melina Niemen kirjan Menestyksen portaat. Kirjan etukannessa jo lukee teksti: Elä hetkessä, valitse asenteesi ja onnistu! Itselläni tämä lause sai kiinnostuksen kirjaa kohtaa heräämään.

 

Kirja kertoo tavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, kuinka iso merkitys omalla asenteella on. Kuinka tavoitteessa päästään maaliin asti ja kuinka opitaan selättämään vastoinkäymiset, joita väistämättä välillä jokainen kohtaa. Kirja on oiva opas hetkessä elämiseen ja siihen, miten voit itse vaikuttaa asenteella ja teoilla asioihin. Mielestäni turhankin usein ajatellaan ja valitetaan asioista niiden epäonnistuessa, eikä kohdata tosiasiaa, että lähes kaikki on itsestä kiinni.

 

Menestys tarkoittaa itselleni paljon asioita, mutta tärkeimpänä tavoitteiden saavuttamista, ei mainetta ja mammonaa, vaan sitä että voi olla itse tyytyväinen tekemänsä työnsä tulokseen. Loppupeleissä vain sillä on väliä. Menestys vaatii motivaatiota ja itselläni motivaatio syntyy uskosta siihen, että pystyn saavuttamaan tavoittelemani asiat. Oma mottoni on, että pystyt mihin vain, jos vain tarpeeksi haluat. Jos asenne on jo valmiiksi ”voihan sitä aina koittaa”, tai ”en minä kuitenkaan”, luultavasti saavutettu tuloskin on sen mukainen. Monesti kun olen päättänyt suoriutua ja uskonut, että pystyn suoriutumaan jostakin, on se toteutunut, koska silloin töitä sen eteen on jaksanut painaa täysillä. Oli sitten kyse töistä, tai vaikka painonpudotuksesta. Jokainen on itse oman menestyksensä avain, kukaan ei voi tehdä asioita tai muuttaa asennetta kenenkään puolesta.

 

Menestyksen portaat-malli tarkoittaa sitä, että asetetaan ensiksi tavoite (ylimmäinen porras) ja sen jälkeen mietitään, mitä kaikkia asioita täytyy saavuttaa matkalla tavoitteeseen. Näin rakentuu pienet palat, eli portaat kohti ylätasannetta. Menestyksen portaat ovat suunnitelma kohti isoa tavoitetta, joka voi olla vaikeaa nähdä saavutettavana ilman pienempiä välitavoitteita. Ajatus on hyvin yksinkertainen ja tavoitteiden asettaminen on varmasti kaikille tuttua, kirja kuitenkin sai itseni ajattelemaan miksi usein asetamme vain sellaisia tavoitteita, jotka koemme olevan helposti saavutettavissa. Melina Niemen sanojen mukaan: ”Matkalla ei kannata miettiä muiden mielipiteitä. Sen sijaan pitää miettiä sitä, mitä oma sydämesi sanoo, mikä sinua innostaa ja mitä kaikkea tarvitset, että alat menestyä.” Menestys on pelottava asia, mutta kaikilla meillä on haaveita ja miksi antaa muiden ihmisten vaikuttaa niiden toteutumiseen?

 

Tiimioppimisympäristössä usein mietitään tiimin yhteisiä tavoitteita, mutta omat tavoitteet ovat myös yhtä tärkeitä. Välillä pidetään itsekkäänä oman etunsa tai tavoitteiden ajattelua ennen yhteisiä tavoitteita ja sanotaan, että itseään ajattelevat ihmiset eivät menesty,  mutta mistä yhteiset tavoitteet muodostuvat? Mielestäni yhteiset tavoitteet muodostuvat tiimin henkilöiden omista menestyksen portaista. Jos yksilö ei tiedä mitä haluaa, miten tiimikään voi tietää minne mennä. Kun jokainen on luonut itselleen omat menestyksen portaansa, voi tiimi tukea jokaista saavuttamaan sen ylätasanteen ja miettiä kuinka yhteinen toiminta voisi edistää jokaisen henkilökohtaisia tavoitteita. Mielestäni tiimin tarkoitus on tukea ja kannustaa kohti jokaisen omia tavoitteita, mitä ne sitten ikinä ovatkaan ja matkalla kohti sitä saavuttaa yhteiset tavoitteet. Oppimistiimi on kuin joukkue, valmentajan johdolla kohti sekä omia, että yhteisiä tavoitteita. Välillä joukkue voi rakoilla, jos portaat eivät ole selvät, mutta valmentaja on avainasemassa johdattamassa joukkuetta maaleihin. Joukkue on yhtä vahvin, kuin sen heikoin lenkki, oli se sitten kuka tahansa, olen kuullut meidänkin tiimissä usein sanottavan.

 

Menestyksen portaat

Melina Niemi

Julkaisuvuosi: 2017

Sivumäärä: 86