Kirjoittaja: Terhi Rautiainen

Kirja: Kaiken keskellä yksin – Aikuisten yksinäisyydestä, Niina Junttila 2019.

Kirjapisteet: 1p

Kaiken keskellä yksin on kokoelma tutkimuksia sekä ihmisten omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä. Aihe varmasti koskettaa meitä jokaista, jossain vaiheessa elämää. Itse olen kokenut yksinäisyyttä erilaisissa muodoissa koko elämäni, joten halusin tietää kuinka asiantuntija ja kohtalotoverit asian näkevät. Olen myös huomannut, että tiimiakatemian kaltaisessa toiminnassa on välillä vaikeaa löytää tasapainoa tiimin yhteisen ajankäytön ja oman ajan kanssa. Kaikkien tarpeet ja toiveet ovat erilaiset. Joko yksinäiset puurtajat ahdistuvat yhteisen ajan ylitarjonnasta tai sosiaalisemmat ihmiset tuntevat yksinäisyyttä ja hajanaisuutta viettäessään liikaa aikaa yksin. Akatemiaan tullessani ajattelin, että työskentely ja opiskelu olisi enemmän itsenäistä. Mutta sitten meille toisteltiin sitä, kuinka me olemme tiimi ja me etenemme yhdessä ja meillä pitää olla yhteinen päämäärä. Silloin minusta alkoi tuntua, ettemme ole sellainen tiimi, joka meidän tulisi olla. Tunsin itseni yksinäiseksi ja tiimiläiset kaukaisiksi. Lopulta hyväksyin sen, ettei meistä ehkä koskaan tulisi tiimiä, joka viettäisi yhteisiä saunailtoja tai muutenkaan juurikaan oppisi tuntemaan toisiamme kovinkaan syvällisellä tasolla. Se ei silti tarkoita, ettemmekö voisi puhaltaa yhteen hiileen kannustaen toisiamme, jotta jonain päivänä jokainen meistä valmistuisi ja ehkä jopa löytäisi mielekästä työtä.

Nyt kun asiaa tarkemmin mietin, elämässäni on ennenkin ollut samanlaista oletetuista odotuksista johtuvaa yksinäisyyttä. Olen koko ikäni ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen ja jostain syystä elämääni sattui paljon ihmisiä, jotka jaksoivat muistuttaa ja keskittyä juuri siihen osaan minusta. En tiedä tekikö se minusta hiljaisen lapsen vai onko se vain osa luonnettani. Joka tapauksessa uskoin ulkonäköni olevan syy ja oikeutus sille, että olin yksinäinen. Kun vihdoin ja viimein ymmärsin, ettei arvoani ihmisenä määritellyt mikään tai kukaan muu kuin minä itse, olin jo ”jäänyt jälkeen” sosiaalisissa taidoissa. Tämä on varmasti monellakin ihmisellä ongelma. Mielestäni kouluissa tulisi antaa oppilaille enemmän työkaluja sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin huolehtia siitä, kuinka hyvin pärjää matikassa. Koulussa nykyään painotetut asiat ovat kyllä yleispäteviä ja jokaisen hyvä tietää, mutta kaikki mikä ei ole oleellista jokapäiväisessä elämässä, unohtuu kuitenkin hyvin pian koulun loputtua. Itsekin muistan parhaiten ne asiat, jotka oikeasti kiinnostivat, kuten disney-leffojen lentävät letkautukset ja avaraluonnossa kerrotut faktat eläimistä. Pitäisi keksiä, jokin parempi keino auttaa nuoria löytämään itselleen sopiva polku elämässä, se edistäisi osallisuuden tunnetta. Monesti varmaan juuri osallisuuden tunteen puute elämässä saa aikaan yksinäisyyden tunteen. Osallisuuden tunne on yksi hyvinvointimme tukipilareita, se ei aina tarkoita sitä, että tuntisimme olevamme osa ryhmää tai yhteisöä. Osallisuuden voi löytää myös luonnosta, pääasia on, että tuntee olevansa merkittävä osa jossain itseään suuremmassa. Esimerkiksi itse löydän osallisuuden tunteen kasvi- ja eläinharrastuksistani, joista opin päivittäin jotain uutta maailmasta, jossa elämme.

Kirjoitan tätä esseetä valmiiksi keväällä 2020, kun suurin osa kouluista ja muista julkisista tiloista ovat suljettuina, koronaviruksen takia. En ole viikkoon juurikaan poistunut kotoa. Se ei ole itseäni niinkään haitannut, olenhan kotihiiri. Tällaisina aikoina on kuitenkin hienoa, että tekniikka mahdollistaa esimerkiksi akatemian infotilaisuuksien ja dialogien pitämisen verkossa. Monille yksin asuville ja riskiryhmiin kuuluville nämä yhteydenpito mahdollisuudet varmasti helpottavat karanteenia ainakin hiukan.  Vaikka ihmisten kohtaaminen kasvotusten onkin mielekkäämpää, alan ymmärtää myös niitä, jotka viettävät aikaansa kavereiden kanssa ennemmin netin välityksellä.

Kaiken kaikkiaan toivon tulevien sukupolvien vapautuvan ennakkoluuloista ja tabuista, jotka meihin on istutettu. Sillä vaikka tiedämme, mikä on oikein ja kohtuullista, emme aina osaa käyttäytyä haluamallamme tavalla. Ja se on mielestäni syy siihen, miksi yksinäisyys on niin yleistä.

Vastaa