Esseen nimi: Johtajuus – Mitä jokaisen johtajan tulisi tietää

Kirjoitettu: 18.5.2020

Esseen kirjoittaja: Sanni Leppänen

Kirjapisteet: 1

Kirja: Johtajuus – Mitä jokaisen johtajan tulisi tietää

Kirjan kirjoittaja: John C. Maxwell

Opintojakso: Johtajuus

 

Luin John C. Maxwell kirjoittaman kirjan nimeltä johtajuus. Kirja käsitteli aihetta ”mitä jokaisen johtajan tulee tietää”. Kirja lähti käsittelemään johtajuutta hyvässä ja johdonmukaisessa järjestyksessä. Kirjassa oli 3 osaa, joista ensimmäinen käsitteli aihetta, miten kehitytään johtajaksi sekä miten ja miksi johtajaksi tulisi kasvaa. Toinen osa käsitteli aihetta, joissa puhuttiin  johtajan piirteistä, joita ovat muun muassa kurinalaisuus ja luottamus sekä näiden piirteiden kehittämisestä. Toisessa osassa puhuttiin myös oman elämän tärkeysjärjestyksessä ja siitä, miten sen voi laatia sekä visiosta, mikä jokaisella hyvällä johtajalla pitäisi olla kristallin kirkkaana mielessä. Kolmas ja viimeisin mutta ei vähäisin osa käsitteli aihetta johtajan vaikutusvalta ja miten se toimii ja miten sitä voi laajentaa, miksi on tärkeää johtajan omata vaikutusvaltaa ja miten saa johtajuuden kestämään.

Kirja antoi paljon eväitä kehittymiseen johtajuuden polulla. Lause, mikä kirjassa kuvasti hyvin tätä polkua oli, ”jos todella toivot tekeväsi omaisuuden päivässä, et menesty. Eniten merkitsee se, miten toimit päivästä toiseen pitkällä aikavälillä”, johon kirjoittaja ottikin hyväksi esimerkiksi nyrkkeilyn, koska siinäkin erotellaan samalla periaatteella jyvät akanoista ja nähdään, kuka on tehnyt päivittäistä ja pitkäjänteistä kehittymistä ja kuka ei. Vanha nyrkkeilyn sanonta sanookin, että, ”mestareista ei tule mestareita kehässä – siellä heidät vain opitaan tuntemaan”, minkä itse kyllä allekirjoitan 110 %:sti. Harva kuitenkaan syntyy johtajaksi, vaikka luonnonlahjakkuuksia aina löytyy, mutta niin kuin kirjassakin todettiin, johtamistaito on kokoelma taitoja, joista melkein kaikki on opittavissa ja kehitettävissä eli, vaikka joku tämän kyvyn omaisikin luonnostaan, niin johtamisen kulttuuri kuitenkin muuttuu koko ajan ja sitä mukaa on myös omaa johtamistaan kehitettävä ja muutettava koko ajan.

Kirjailija mainitsi entisen presidentin Theodore Rooseveltin, joka on hänen mielestään ollut yksi Amerikan vaikuttavimmista johtajista, joka myös käytti nyrkkeilyä vertauksena johtajuudelle. Hänen yksi kuuluisimmista lauseistaan on:

”Olennaista ei ole arvostelu, se miten joku tekee selväksi, että vahvakin kompastui tai miten ottelija olisi voinut onnistua paremmin. Tunnustus kuuluu sille, joka on todella astunut keskelle areenaa: hänen kasvonsa ovat pölyn, hien ja veren peittämät; hän on taistellut urheasti. Hän on tehnyt virheitä ja jäänyt parhaastaan monet kerrat; hän on kokenut innostuksen ja jännityksen, omistautunut tehtäväänsä ja antanut kaikkensa arvokkaalle asialleen. Parhaimmillaan hän saa kaiken päätteeksi kokea voitonriemua urotyöstään: mutta pahimmillaan, epäonnistuessaankin, hän saa ainakin epäonnistua keskellä suurta uskallusta, niin ettei hänen paikkansa milloinkaan ole niiden mitättömien ja pelokkaiden sielujen joukossa, jotka eivät tiedä mitään sen enempää voitosta kuin tappiostakaan.”

Halusin tuon tekstin pätkän tuoda tähän esille, koska huippu johtajuuteenkin vie kivinen tie ja sen varrella jokainen tulee tekemään virheitä enemmän tai vähemmän, mutta virheistä ei tule kuitenkaan lannistua vaan oppia ja jatkaa itsensä kehittämistä pitkäjänteisesti haasteista huolimatta. Ja juuri yksi tärkeimmistä luonteenpiirteistä, mitä Maxwell kirjassaan käsitteli, oli kurinalaisuus ja sen tärkeys esimerkiksi johtajuudessa, sillä ilman itsekuria ei voi saavuttaa eikä ylipäätään menestyä oli kuinka lahjakas tahansa. Muita hyviä johtajan luonteenpiirteitä ja tapoja, mitä hän mainitsi, oli kyseenalaistamisen, huomion pitäminen tuloksissa, vaikutusvalta, tärkeysjärjestyksen laatiminen, luottamus sekä jokaisella johtajalla täytyy olla selkeä visio (näky), mikä määritteleekin paljon johtajan toimintaa.

Kyseenalaistamisen taito on elämän jokaisessa osa-alueessa tärkeä taito, sillä se poistaa taipumuksia ja verukkeita miksi ei voisi tehdä sitä ja tuota, auttaa lähdekriittisyydessä, jos täytyy fakta tietoa etsiä netin syövereistä ja niin edelleen. Ilman kyseenalaistamista ihmiset olisivat aikaansaamattomia, herkästi muiden ohjailtavissa/huijattavissa, perustetaan mielipiteitä kuviteltuun faktaan nojaten, lista on loputon.  Toinen tärkeä asia minkä haluan ottaa esille ja mistä kirjassakin puhuttiin, oli se, että ihmiset ovat hyvin taipuvaisia keskittymään negatiivisiin ja lannistaviin asioihin kun puhutaan tuloksista ja niiden saavuttamisesta, mikä ei ole ollenkaan tehokasta ja se ennen pitkää alkaa enemmän ruokkia itsesääliä kuin esimerkiksi itsekuria. Olisi parempi ja keskittää oma energia jo saavutettuihin asioihin ja tuloksiin ja niiden voimalla jatkaa eteenpäin kehittymistä.

Asia, josta kirjassa puhuttiin paljon, oli johtajuuden ja vaikutusvallan vahva linkittyminen toisiinsa, sillä ilman vaikutusvaltaa et kykene johtamaan muita. Hauska tieto, jota en pysty valitettavasti faktaksi allekirjoittamaan oli, että jokainen meistä vaikuttaa elämänsä aikana ainakin kymmeneen tuhanteen muuhun ihmiseen. Kirjoittaja otti esimerkiksi kaksi vahvaa vaikutusvallan omaavaa naista, prinsessa Diana ja äiti Teresan. Molemmat naisista kasvattivat vaikutusvaltaansa koko ikänsä ja saivat suurta huomiota vielä kuolemansa jälkeenkin tähän päivään asti. Molemmat työskentelivät ihmisten parissa ja pitivät huolta esimerkiksi vähävaraisiin kuuluvista. Etenkin äiti Teresa, mutta siihen aikaan myös uskallan väittää tiedon olleen valtaa, mitä häneltä varmasti myös löytyi, mutta tänä päivänä tieto ei ainoastaan riittäisi. Diana taas kannusti tukemaan erilaisia lääketieteellisiä tutkimuksia muun muassa aidsin ja leprasairaiden hoitoa. Hän myös kannusti ihmisiä maamiinojen kieltoon. Tällaisten asioiden parissa työskentely herättää paljon kunnioitusta. Mutta, vaikka esimerkiksi Dianalla oli paljon kannatusta ja ihmiset pitivät hänestä, ennen kaikkea hän oli loistava johtaja, mikä oli/on hänen kannatuksensa avainsanoja. Asia, jonka kirjasta ja etenkin tässä luvussa opin oli se, että vaikka sinulla olisit kaikki koulutukset, arvonimet, kokemus ja valmennukset johtajuudesta käytynä, ilman vaikutusvaltaa et niillä tietotaidoilla tee mitään, sillä vaikutusvalta karttuu ajan kanssa ja kehittyy koko ajan niin kuin Dianan, äiti Teresan kuin monen muunkin ”tavallisen” ihmisen kohdalla, jotka pyrkivät johtavaan asemaan tai sattuman kaupalla sinne pääsevät.

Vaikutusvaltaakin on monenlaista, on sitä, joka tulee pelkän arvonimen mukana ja silloin ihmiset tekevät sen mitä heidän täytyy, koska sitä heiltä vaaditaan. Kun puuttuu johtajuutta, seuraajilta puuttuu sitoutumista. Kun vaikutusvalta on kohdallaan ihmiset seuraavat johtajaa hänen persoonansa vuoksi ilomielin ja luottavaisesti. ja niin kuin kirjassakin sanotaan ”johtajuus on sitä, että saat ihmiset tekemään sinulle töitä, vaikka heillä ei ole mitään velvollisuutta. Ihmiset eivät välitä, kuinka paljon tiedät, ennen kuin he tietävät, kuinka paljon välität.” Tätä tilannetta sanotaan ”suostumuksen tasoksi” eli silloin tittelillä ja asemalla ei ole merkitystä vaan ihmisten kehittämisellä eli johtaja ottaa työntekijöidensä tarpeet ja toiveet huomioon. Tällaisen johtamiskulttuurin saa yrityksessä pysymään niin että kun vallan vaihto on edessä, ennen sitä on tehty vuosien työtä kouluttamalla tulevia johtoportaaseen pyrkiviä jatkamaan tehtävää. Tähän loppuun laitan osuvan lauseen kirjasta, joka tiivistää kaiken hyvään pakettiin, ”kun kaikki on sanottu ja tehty, taitojasi johtajana ei mitata sen mukaan, mitä saavutit henkilökohtaisesti, tai edes sen mukaan, mitä tiimisi saavutti toimintakautesi kuluessa. Sinut arvioidaan sen mukaan, miten hyvin väkesi ja organisaatiosi selvisi, kun olit poistunut. Kestävä arvosi mitataan seuraajiesi mukaan.”

 

Arvio kirjasta:

Kirjaa oli helppo ja miellyttävä lukea. Sopivan pituinen tällaiselle kirjoja ”kammoksuvalle” alimman asteen lukijalle. Aihe oli mielenkiintoinen, minkä voikin nähdä normaalia pidemmästä esseestä. Pidin kirjassa siitä, että kirjoittaja oli ottanut monta kuuluisuuden henkilöä käsiteltäväkseen, mikä konkretisoi asioita mukavasti. Kirjan eteneminenkin oli hyvin johdonmukaista, minkä taisinkin jo alussa mainita.  Asia, mikä aika ajoin lievästi häiritsi, oli se, että kirjassa puhuttiin välillä hyvin uskonnolliseen sävyyn, mikä itselle loi mielikuvan todella puolueellisesta mielipiteestä, mutta toisaalta se myös tuo kirjoittajan omasta henkilökohtaisesta elämästä pienen palan, sillä onhan hän hyvin uskonnollisesta perheestä. Mielipiteitä olisi voinut olla muistakin näkökulmista, mutta sitä varten täytynee vielä johtajuudesta lukea muidenkin kirjoja. Muuten voin suositella kirjaa varsinkin niille ketkä nopeasti haluavat johtajuuteen jotain tietoa eivätkä halua montaa sataa sivua lukea. 🙂

Vastaa