12 elämänohjetta -käsikirja kaaosta vastaan

Elämä on kärsimystä. Elämässä tulee aina olemaan kärsimystä. Kun tapahtuu jotain meille odottamatonta, syntyy kaaosta, jota seuraa kärsimystä. Kaaoksen vastapainona tulee olla järjestystä elämänhallinnan säilymisen vuoksi ja onnellinen elämä sijaitseekin jossain kaaoksen ja järjestyksen välimaastossa ja molemmat ovat välttämättömyys, emmehän voi hallita kaikkea ympärillämme tapahtuvaa ja se tulee hyväksyä. Tässä kirjassa Peterson kertoo 12 elämänohjeen avulla, kuinka saavuttaa onnellisuutta tavoittelemalla henkilökohtaista, parempaa järjestystä ja hyväksyä kaaos osana elämää. Olemme kaikki epätäydellisiä, mutta omat rajoitteemme ovat lisäksi välttämättömiä tehdessä elämästämme tarkoituksellista.

Tuottajan käsikirja

Elina Saksalan Tuottajan käsikirja on lojunut pitkään työpöydälläni ja odottanut, milloin minulla olisi riittävästi kykeneväisyyttä kirjoittaa siitä esseetä.

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

Kun ihminen tiedostaa itselleen tärkeät arvot ja tarpeen tullen päivittää niitä, mahdollistaa se merkityksellisten asioiden erottamisen toisarvoisista asioista.

Voimaharjoittelun käsikirja

”Tähän kirjaan on koottu viimeisin tutkimusnäyttö voimaharjoittelusta ja allekirjoittaneen kymmenissä lajeissa kovaa tuloskehitystä tuonut valmennuskokemus siten, että maksimivoiman, nopeusvoiman, lihasmassan ja kestovoiman harjoittelun tulokset voidaan maksimoida, Kirjan avulla lukija oppii ymmärtämään syvällisesti tärkeimmät lainalaisuudet voiman eri lajien kehittämisessä.”
– Tuomas ”Atleettinen Partasuu” Rytkönen

Johda tunteita – menesty työelämässä

Johda tunteita menesty työelämässä kirja kertoo, miten ihmisiä ja yrityksiä johdetaan tekoälyn aikakaudella. Kuinka ihmisten piilossa olevat kyvyt valjastetaan ja kuinka ne saadaan kukoistamaan tekoälyn rinnalla.

Johtajuuden ristiriidat

Kirja on kirjoitettu ajatuksella, että johtajuus ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä. Kirjan kirjoittaja kuvaa johtajuuden olevan ilmiönä ja toimena moninainen ja ristiriitainen. Se on kaukana yksinkertaisesta käytännöstä ja sääntökokoelmasta, niin kuin monet muut johtajuuden kirjat antavat olettaa. Johtajuus ei ole insinööritieteen kaltaista, se on sumeampaa ja epämääräisempää. Johtamistiede on moninaista, jossa kaikki liittyvät kaikkeen. Johtajuus tapahtuu ihmisten kanssa, täynnä tunteita, tulkintoja ja kulttuureja. Johtajat ovat ihmisiä, ei koneita. Tunteet ja tulkinnat saavat hetkessä positiivisen viestin muuttumaan negatiiviseksi ja jo pieni kehonkieli voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten johtajien päätökset otetaan vastaan.

The Ultimate Guide To Body Recomposition

”As you will see, body recomposition (building muscle while losing fat) is not quite as
straightforward as merely losing fat or merely building muscle. In our opinion, achieving both
of these goals at the same time will require more attention to detail and a more optimized
approach than your typical run-of-the-mill bulking or cutting diet. In this book, our goal is to
get everything just right.”

Miten olla kaikkea

Näistä ihmisistä käytetään termiä ”multipotentialite”. Suomenkielistä vastinetta sanalle ei vielä oikein löydy, mutta esim.” jokapaikanhöylä” lienee aika lähellä.