Kirja: juu ei – pieni kirja priorisoinnista
Kirjoituspäivämäärä: 15.7.2020
Esseen kirjoittaja: Tomi Varis
Kirjapistemäärä: 2
Kirjoittajat. Saku Tuominen
Opintojakso: Tiimiyrittäjyys

Oletko koskaan miettinyt mille kaikille sanot ei ja mille kyllä? Ihmiset tekevät päätöksiä koko ajan, jopa 60 000 päätöstä päivässä. Joudumme sanomaa päätöksille kyllä ja joillekin ei. Oli kyse sitten aloittamisesta, lopettamisesta tai vaikka jonnekin menemisestä. Päätöksillä on suuri merkitys siihen, millaiseksi elämämme muodostuu. Suurin osa päätöksistä tapahtuu alitajuntaisesti.

Saku Tuominen kertoo kirjassaan päätöksistä sekä siitä kuinka omasta ajanhallinasta voisi tehdä helpompaa. Kirja on hyvä opas siihen, miten keskitytään niihin olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Tuntuuko siltä, että et saisi mitään aikaan, onko tekemisesi merkityksetöntä. Ahdistaako, uuvuttaako? Ei ihme, Ihminen tarvitsee merkityksellisyyden ja aikaansaamisen tunteita. Miksi siis tuhlaat aikaasi turhiin asioihin? Kun voisit tehdä juuri niitä asioita, jotka veisivät sinua eteenpäin. Emme osaa luopua asioista, jotka tiedämme olevan haitaksi meille. On tärkeää oppimaan luopumaan jostain asioista, jotta saisi enemmän aikaa oikeasti tärkeille asioille. Lopeta siis säheltäminen, karsi rohkeasti turhat ja raskaat asiat ja ala keskittyä sinulle tärkeisiin ja olennaisiin asioihin.

Kirjoittaja Saku Tuominen on itsekin painiskellut prionisoinnin kanssa. Hän kehitellyt itselleen omanlaisen ratkaisun ja kokeillut sitä itse ja nyt hän haluaa jakaa tiedon muille. Tarkoituksena tehdä prionisoinnista helpompaa. Hänen mallinsa perustuu nelikenttään, jota hän käyttää apuna siihen kannattaako johonkin käyttää aikaansa vai ei.

Nelikentässä on kohdat Kevyt ja raskas, pieni ja suuri.
Muuttujia on kaksi:
Toinen on ilo. Se liittyy tunteeseen. Onko tekeminen kevyttä vai raskasta
Toinen on tekemisen merkityksellisyys. Onko asia merkitys suuri vai pieni?
– isoihin ja raskaisiin
– isoihin ja kevyisiin
– Pieniin ja kevyisiin
– Pieniin ja raskaisiin
Tätä käyttäen pohditaan mistä luovutaan ja mihin keskitytään.

Pohdinta:
Kirja on melko lyhyt ja ihan kätevä ajanhallinta opas. Se saa pohtimaan, että mihin kaikkeen sitä tuleekaan käytettyä aikaansa. Ensimmäiset ajatukset olivat luokkaa ei minulla oikeastaan mitään ajanhallinta ongelmaa ole. Minullahan on aikaa ihan riittämiin tehdä asioita. Saan kyllä isotkin asiat tehtyä, kunhan asennoidun asioihin riittävällä tasolla. Onhan niistä osa raskaita, mutta tuleepahan tehtyä. Aikataulut saatavat hieman venyä, mutta se ei liittyy enemmänkin laiskuuteen ja aloittamisen vaikeuteen. Saatan olla vain mukavuudenhaluinen. Niin sen täytyy olla.

Sen jälkeen tuli ajatus, että hetkinen, olisiko niin että pieniä asioita olisi liikaa? Ja seuraus siitä on, että ajoittain tulee tunne, että en saa mitään aikaan. Nämä pienet asiat vievät aikaa isoilta asioilta. Jos lähtisin karsimaan pieniä asioita pois, isojen ja elämässä eteenpäin vievien asioiden edestä. Saisinko tällä muutoksella muutettua ison ja raskaan asia jopa kevyeksi, mahdollisesti. Olisiko aika karsia turhia asioita pois elämästä. Kyllä, ehdottomasti.