Juu ei

Luettuani nämä kaksi kirjaa liittyen elämänhallintaan ja priorisointiin, tulin siihen lopputulokseen, että nämä olivat todella tarpeen. Olen viime aikoina työstänyt useita erilaisia markkinointiin liittyviä projekteja ja huomaan työskentelytapani olevan enemmän pienten asioiden kerrallaan suorittamista, kuin keskittynyttä ja aikaansaavaa lähestymistapaa.

Kaksi kirjaa luovuudesta

Luin sattumalta kaksi kirjaa liittyen luovuuteen ja sen vastakohtiin. Toisessa kirjassa Vaaralliset Ideat Alf Rehn toteaa lukijansa olevan mukavuudenhaluinen kultakala ja toisessa Saku Tuomisen Luova järkevyys pakottaa etsimään arjesta luovuutta edistäviä tekijöitä ja unohtamaan turhan luovuuteen liittyvän pakottamisen.

Matala valta

Anu Kantola esittelee teoksessaan Matala valta erilaisia vallan muotoja ja kautta aikain suurta valtaa omanneita henkilöitä niin politiikassa, mediassa kuin muuallakin yhteiskunnan alueella yksilöinä ja yhteisöinä.

Somea syystäkin

Oletko koskaan pohtinut syitä sille, minkä takia yritykselläsi tai brändilläsi on sosiaalisen median kanavia käytössään? Kuinka aktiivisia ne ovat? Mikä on niiden sanoma?

Kun nallekarkit menevät tasan

Idiootit ympärilläni-kirjan luettuani tuntui hetken, että kaikki väriyhdistelmät eivät ehkä olisi kovin optimaalisia johtajia. Sarjan kolmas osa, Kehnot pomot, osoitti asian olevan toisin.

Hengitä, hyvä johtaja

Osaatko kuvitella johtajan, joka ennen palaverin alkua vetäytyy hetkeksi sivummalle istumaan ja sulkee silmänsä toviksi, hengitellen syvään? En minäkään, mutta se on johtajuuden uusi suuntaus.

Asennetta viestintään

Media-alan opiskelijalle viestinnästä tulee helposti mieleen kaikki organisaatiosta ulospäin suuntautuva viestintä, mainittakoon julkaisut joukkoviestimissä tai sosiaalisessa mediassa.

Asiakas ennen kaikkea

Jeff Bezos on yksi maailman tunnetuimpia liikemiehiä, eikä tämä perustu täysin hänen kykyynsä myyjänä. Alusta alkaen hän halusi kirjakauppansa asiakkaille mukavan ja yksinkertaisen ostokokemuksen, sillä hän tiesi asiakkaiden arvostavan vaivattomuutta.