Kirjoittaja: Antti S. Mattila
Teos: Näkökulman vaihtamisen taito
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 207

Antti S. Mattila tarjoilee kirjassaan Näkökulman vaihtamisen taito (2011, WSOY) uusia ajatusmalleja arkipäiväisiin tekemisiimme. Teoksessa käydään läpi lyhyesti muun muassa Sokrateen, Kantin ja Schopenhauerin ajatuksia havainnollistavien esimerkkien kautta. Näkökulman vaihtamisen taito toimii niin psykoterapiassa, kuin läheisen kuolemaa käsiteltäessä tai vaikka aamu-unisena aikaisin herätessä.

Mitä näkökulman vaihtaminen oikeastaan on? Voiko kaikessa nähdä useita näkökulmia? Voimme ajatella tätä esimerkiksi oman henkilökohtaisen kehityksemme kautta. Koska tiedämme hyväntuulisina saavamme paljon aikaiseksi, tiedämme myös, että omien heikkouksiemme murehtiminen vähentää haluamme edetä. Jos keskitymme heikkouksiimme, unohdamme helposti kaikki rikkaudet itsessämme, emmekä voi kehittää niitä eteenpäin.

Monessa tapauksessa motivaatiota tekemiseensä saamiseksi täytyy vaihtaa näkökulmaa löytääkseen niitä tekijöitä, jotka inspiroivat. Käytännöllisenä ajattelijana näen heti ne hyödyt muille ja itselleni. Ajateltakoon vaikkapa tilannetta lyhytelokuvan valmiiksi saattamisesta. Projekti on ollut pitkään jäissä ja omatunnontuskissani haluan saada sen etenemään. Minua on suorastaan ahdistanut useamman kuukauden, ettemme ole saaneet sitä etenemään ja työryhmä on kysellyt sen valmistumisen perään. Moni on kannustanutkin tekemään sitä, koska uskovat editoinnin lykkääntymisen johtuvan motivaation puutteesta.

Ensiksi ajattelin tässä käytännöllisiä asioita. Elokuvasta saatavia opintopisteitä, työryhmän epätietoisuutta opintopisteiden saamiseen liittyen, omaa mainettani tuottajana ja riskiä liian pitkälle venytetystä toteutusaikataulusta ja loppujen lopuksi riskiä koko elokuvan toteuttamatta jättämisestä. Toisesta näkökulmasta ajateltuna keskittyisin ydintyöryhmän kokemiin vastoinkäymisiin ja henkiseen jaksamiseen. Niistä lähtökohdissa, jossa ryhmä oli, olisi ollut täysin mahdotonta lähteä tekemään laadukasta työtä. Mitä olisimme saavuttaneet, jos olisimme tehneet elokuvaa väkisin?

Toki edellä mainitut syyt painavat edelleen taustalla, mutta näiden ohella olen alkanut herätellä jo kauan sitten syttynyttä innostustani elokuvan tekemiseen yhä uudelleen. Kun näen edistyksen leikkauksessa, palo tekemiseen syttyy entistä voimakkaampana. Olisihan se tyylikästä saada laadukasta elokuvaa julkiseen levitykseen ja olla itse tuottamassa koko prosessia.

Kirjaan palatakseni, pidin sen kattavasta pohjatiedosta. Se käsitteli laajasti antiikin aikaisia filosofeja ja heiltä saatuja oppeja, jotka johtavat vielä nykypäiväisiinkin mielenterveyden tutkimukseen liittyviin asioihin ja vaikkapa lääketieteeseen. Sen sijaan että hoitaisimme masennusta lääkityksellä, mitäpä jos kokeilisimme hoitaa sitä näkökulman vaihtamisen keinoin? Monessa tapauksessa esteenä nähdystä asiasta voi saada itselleen voimavaroja. Kaikki eivät voi osata kaikkia taitoja tai olla sitä, mitä yhteiskunta meiltä olettaa, mutta voimme valjastaa ne voimavaroiksemme. Vaikka kulkisimme paikasta toiseen pyörätuolilla tai näkökykymme olisi rajoittunutta, voimme kulkea paikasta toiseen tyylillä, tai hyödyntää vahvempia aistejamme. Mahdollisuuksia on monia, kun niitä uskaltaa vain ajatella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *