Kirja: Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle

Kirjoittaja: Juha Wikström

 

 

Markkinoinnin tehtävä on avata markkinaa. Se on kaikkea sitä, millä saadaan yrityksen tuote tai palvelu kaupaksi. Markkinointi ei ole vain mainontaa, se on yrityksen ilme, viestintä, tapahtumat, myynti ja palvelu. Voidaan siis sanoa, että kaikki paitsi taloushallinto on yrityksen markkinointia. Markkinointi on muuttuvaa ja muutoksessa on pysyttävä mukana. Ostokäyttäytyminen on muuttunut, myyminen on muuttunut. Siinä missä ennen käveltiin liikkeeseen ja myyjä myi tuotteen, tänä päivänä ostajat ovat perehtyneet tuotteisiin jo etukäteen. Ostajat voivat jopa tietää tuotteesta enemmän kuin myyjät. Mikä sitten on myyjän tehtävä? Myyjän tehtävä on vahvistaa ja päättää kauppa. Yksi tärkeä tekijä tämän päivän toiminnassa on hakukoneoptimointi. Koska asiakkaat tutkivat tuotteen ominaisuuksia ja vertailevat hintoja jo ennen liikkeeseen menoa on tärkeää, että yritys tulee näkyviin haettaessa sitä googlesta.

Yritysten tehtävä on ennen kaikkea tuottaa arvoa asiakkaalle. Yrityksen toiminnan tulee olla asiakaslähtöistä. Markkinoinnissa ei ole kysymys yrityksestä tai sen tuotteista, vaan nykyisestä tai tulevasta asiakkaasta. Miten asiakkaan ongelmat ratkeavat tai elämä helpottuu yrityksen tuotteella tai palvelulla. On tärkeää saada asiakas kokemaan saamansa sellaista arvoa, jota ei muualta saa. Yrityksen tuottama arvo on ostajan vastine rahalle.

Kirjan alussa kerrotaan, ettei voiton tuottaminen voi koskaan olla yrityksen toiminnan tarkoitus vaan se on seuraus. Tämä ajatus vahvistaa sitä, mitä itse ajattelen halustani toimia yrittäjänä. En koskaan ole miettinyt haluavani yrittäjäksi sen takia, että saan tienattua mahdollisimman paljon. Minulle yrittäjyys on halu tehdä jotakin omaa. Se on unelmien toteuttamista, itsensä haastamista ja jatkuvaa kehittymistä. Vaikka yrittäjyys voi olla myös raskasta ja vaativaa, motivaatio ja intohimo auttaa jaksamaan läpi haastavienkin aikojen. Nyt kun olen päässyt kokeilemaan yrittäjyyttä akatemian myötä, koen että saattaisin tylsistyä tavallisissa rutiineja noudattavissa työtehtävissä, jossa toimitaan päivästä toiseen saman kaavan ja saman ajan mukaisesti.

Pohdin kirjassa nousevia oppeja paljon meneillään olevaan kesäkioskiprojektiin. Mitä arvoa me tuotamme asiakkaille? Minkälaista meidän markkinointimme on? Mikä on yrityksemme tehtävä?

Ajattelen että yrityksemme on ainutlaatuinen olemalla ensimmäinen ja kauan kaivattu asia Honkalammen rannalla. Kioskin tehtävä on tehdä kesäpäivästä nauttivien ihmisten päivästä entistäkin parempi. Tarjoamme rannan kävijöille jäätelöä ja muita herkkuja, sekä panostamme lasten viihtyvyyteen lainattavien rantalelujen muodossa. Koska leluja ei tarvitse tuoda kotoa, helpottaa sen lasten vanhempienkin elämää. Järjestämme lapsille suunnattuja tapahtumia, kuten esimerkiksi jo avajaisissa ollut ja suosituksi todettu jäätelönmetsästys. Aikuisille tarjoamme perinteisen jäätelön ja kahvin lisäksi jääkahvia, sekä valikoimassamme on vaihtuvia suolaisia ja makeita tarjottavia. Tarkoituksena on järjestää tapahtumaa myös aikuisille, jotka voivat olla ohjattuja liikuntatuokioita tai esimerkiksi vilttikirppis. Tapahtumina on myös teemaruokapäiviä, jotka sopivat koko perheelle. Lapset ja lapsiperheet ovat suurin osa asiakkaistamme.

Markkinointiamme on suunniteltu kioskin ilme ja tyyli, joka on väriltään turkoosi herkullisen pinkeillä yksityiskohdilla. Ilmeemme on yhtenäinen ilmoituksissa, mainoksissa ja itse kioskirakennuksessa. Palvelemme asiakkaita hymyillen ja rennosti jutustellen. Toimimme kaikissa tilanteissa iloisen asiallisesti, sillä kaikki mitä me teemme on osa kioskin markkinointia. Olemme lisänneet näkyvyyttä jakamalla mainoksia lähialueille. Meistä on tehty uutinen paikallislehteen, sekä kunnan viestintäkanaviin. Tärkein markkinointikanavamme on sosiaalinen media. Tavoitamme suuren osan asiakkaistamme nopeasti Facebookin ja Instagramin välityksellä.

Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle oli helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Osa kirjan asioista oli tuttuja, osa myös uusia asioita. Kirjan lukeminen laittaa pohtimaan oman yrityksen toimintaa ja oppeja on hyvä soveltaa käytäntöön.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *