Kirja: Kantapään kautta – Kirja rohkeista epäonnistumisista

Kirjoittajat: Tuuti Piippo & Miika Peltola

 

Kirjassa epäonnistumisistaan avoimesti kertovat suomalaiset menestyneet ihmiset kuten Eva Wahlström ja Jari Sarasvuo, joten minäkin pohdin tässä esseessä epäonnistumista mahdollisimman avoimesti. Epäonnistuminen on aina pelottavaa ja se voi rajoittaa toimintaa todella paljon. Usein epäonnistumisen pelko saa tekemään asiat naurettavalla huolellisuudella, jolloin lopputulos on hyvä, mutta varsinainen motivaation lähde tekemiselle on ollut aivan väärä. Epäonnistumisen pelko voi lamauttaa, jolloin ei edes viitsi yrittää, koska saattaisi epäonnistua ja tuntea itsensä huonoksi. On helppoa pysyä mukavuusalueella missä kaikki on varmaa eikä epäonnistumiselle ole edes mahdollisuutta. Jos ei edes yritä niin on tainnut jo epäonnistua, usein tietämättään.

Mitä epäonnistuminen on? Elämässäni epäonnistuminen on melkein aina ollut negatiivinen, inhottava, nolo ja nöyryyttävä kokemus. Tällaiseen ajatusmalliin olen kasvanut ja siihen on vaikuttanut ympäristö hyvin merkittävästi. Koulussa on aina keskitytty onnistumiseen ja epäonnistumisia ei ole osattu juurikaan käsitellä edes opettajien tasolla. On vain onnistujia ja epäonnistujia, näin on aina opetettu. Aina on ollut parempi vain saada jokin tehtävä läpi, eikä rohkeaan yrittämiseen ole hirveästi kannustettu, koska epäonnistumisen todennäköisyydet olisivat kasvaneet. Opinnoissani suoritus ja menestyskeskeisyys ovat olleet aina läsnä. Mietin, että olisiko järkevää viedä oppimista siihen suuntaan, ettei lopputulos olisi kaikkein eniten merkitsevä asia, vaan koko prosessia osattaisiin arvioida. Rohkeaan yrittämiseen tulisi kannustaa entistä enemmän ja epäonnistumisen käsittelyä tulisi opettaa syntymästä asti. Kirjan mukaan jo 3kk ikäinen vauva voi tuntea häpeää, jos ei saa vanhemmiltaan haluamaansa huomiota. Tällainen vuorovaikutuksellinen epäonnistuminen voi laukaista samat häpeän tunteet läpi elämän, jos asialle ei tee mitään.

Koska suhtautuminen epäonnistumisiin on alkanut jo 3kk ikäisenä vauvana, on ehdottomasti kyseenalaistettava omia ajatusmalleja ja pohdittava niiden alkuperää ja mahdollisuutta muutokseen. Epäonnistumiset nähdään usein yksittäisinä ja erillisinä asioina, joista ei voi seurata hyvää. Tämä on hassua, koska ihmisen historiassakin monet suuret keksinnöt ovat syntyneet epäonnistumisista tai niiden sarjasta. Toisaalta taas onnistumisten sarja on voinut johtaa totaaliseen epäonnistumiseen. Kun asioita katsoo näin, on vaikea luokitella epäonnistumista ja onnistumista. Vaikka suhtautuminen epäonnistumiseen olisi juurtunut jo kaukaa lapsuudessa, voi sitä silti muuttaa. Sen voi esimerkiksi nähdä osana tai askeleena kohti onnistumista. Jotta epäonnistuminen vie kohti onnistumista, on siitä otettava opiksi.

Epäonnistumisesta voi oppia, mutta tilannetta on osattava katsoa taaksepäin ja arvioitava omaa toimintaansa, joka johti kyseiseen lopputulokseen. Toiminnan tarkkailu ja reflektointi on tärkeää jos haluaa oppia epäonnistumisesta. On myös osattava katsoa eteenpäin ja pohtia mitä voi jatkossa tehdä paremmin. Tärkeintä kuitenkin on nykyhetki ja se, että tekee paremmin juuri nyt, eikä toista virheitään. Epäonnistuminen voi olla äärimmäisen lannistava, tai sen voi kääntää voimaksi yrittää jatkossa kovempaa. Myös muiden epäonnistumisista voi oppia, eikä omaa kantapäätä tarvitse aina kuluttaa. Monet epäonnistumiset voivat olla niin raskaita, että ei kävisi sitä uudelleen läpi vaikka olisi jotain oppinutkin. Juuri näissä tilanteissa olisi äärimmäisen viisasta oppia muiden virheistä.

Epäonnistumisen kulttuuri on nykyään menossa avoimempaan suuntaan ja epäonnistumisesta puhutaan avoimemmin kuin ennen. On jopa havaittavissa jonkinlaista epäonnistumisen palvontaa. On uskomattoman hienoa, että rohkeaan yrittämiseen kannustetaan ja kasvatetaan enemmän ja paremmin. Epäonnistumista ehkä tarkastellaan hieman suppeasti ja epäonnistumisten kautta voittoon tyyppisiä tarinoita ja epäonnistumisen kulttuuria ihaillaan. Usein tuntuu unohtuvan, että epäonnistuminen voi olla myös täysin todellista ja täysin perseestä. Esimerkiksi juoppo voi pilata koko perheensä elämän, eikä siinä ole mitään ihailtavaa, pelkää epäonnistumista. Epäonnistuminen on siksi myös ristiriitainen aihe.

Käytäntöön kirjasta voi viedä epäonnistumiseen suhtautumista eri tavoilla. En ollut aikaisemmin edes pohtinut, miten paljon koulutusjärjestelmä, kasvatus, kokemus ja kaikki ovat vaikuttaneet omaan ajatusmaailmaan epäonnistumisen ja onnistumisen suhteen. Menestyneiden ihmisten kertomat epäonnistumiset voi myös ottaa oppitunteina ja pohtia mitä niistä voi hyötyä omalla uralla. Todella mielenkiintoisia tarinoita, jotka antoivat perspektiiviä monien suomalaisten menestyjien elämästä. Kirja herättää ajatuksia siitä, miten johtajat ja työyhteisöt voisivat vähentää epäonnistumisen pelkoa ja siten parantaa tuloksia. Kirjan luettuaan on rohkeampi fiilis tehdä asioita joissa voi epäonnistua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *