1. Esseen nimi: Idiootit ympärilläni
  2. Kirjoituspäivämäärä: 11.05.19
  3. Esseen kirjoittaja: Marika Saikkonen
  4. Kirjapistemäärä: 2
  5. Kirja: Idiootit ympärilläni
  6. Kirjan kirjoittaja(t): Thomas Erikson
  7. Kategoria (YPK) ja opintojakso: Ei YPK, 7002 Tiimiyrittäjyys

 

Tämä kirja taitaa olla jokaisen akatemialaisen lukulistalla. Enkä ihmettele yhtään, sisältö on toimiva ja asiat kerrotaan nokkelalla ja humoristisella tavalla. Eri persoonallisuustyyppien esittelyn lisäksi kirjassa esitetään esimerkkejä, miten persoonallisuustyypit näkyvät arjessa: tarinoita esimiehistä, naapureista ja perhetutuista. Kirjasta on tullut ilmiö ja olen itsekin jo ennen kirjan lukua törmännyt useisiin erilaisiin kuviin ja kaavioihin persoonallisuustyypeistä, jotka kirjassa esitellään: punainen, keltainen, vihreä ja sininen.

 

Punainen on ripeä toimissaan, asettaa tavoitteensa äärimmäisen korkealle eikä pelkää ottaa riskejä. He ovat peräänantamattomia, itsevarmoja tekemisissään ja nauttivat haasteista, mutta heidät koetaan helposti jyrääviksi. Punaiset määritellään usein ”johtajatyypeiksi”. Keltainen on optimistinen, ulospäinsuuntautunut, huomionhakuinen ja menevä tyyppi. He ovat tunneihmisiä, nauravaisia, avoimia ja osaavat jutella aivan kenen kanssa tahansa, mistä tahansa. Sininen on analysoija. Hän tietää faktoja monista asioista, mutta ei välttämättä kerro sitä, ellei sitä erikseen juuri häneltä kysytä. He keskittyvät yksityiskohtiin ja ovat täsmällisiä, varovaisia sekä pyrkivät kaikessa toiminnassaan virheettömyyteen. Siniset tarkistavat jokaisen asian mieluusti ainakin kolmesti. Vihreä on yleisin käyttäytymismalli ja he ovat tasapainoisempia kuin muut värit, jotka ovat jokainen aika ääritapauksia. Vihreät ovat ystävällisiä: heidän kanssa on helppo tulla juttuun, eivätkä he ikinä haluaisi loukata ketään. He ovat myös loistavia kuuntelijoita, yleensä rauhallisia, jopa passiivisia.

 

En löydä itseäni täysin selkeästi yhdestäkään väristä ja joskus onkin niin, että ihmisen persoonasta löytyy kahta, joskus jopa kolmea, väriä. Taidan olla eniten kuitenkin keltainen, myös muiden mielestä. Itse löydän paljon samaistuttavaa myös sinisestä ja hieman vihreästäkin. Selitin kirjasta ystävälleni, joka on mielestäni sinivihreä, ja hän totesi, että ”en usko tuohon hömpötykseen tippaakaan”. Omakin sininen puoleni epäröi kyllä paljon, voiko nämä olla totta ja asioita on muutenkin aina pakko kyseenalaistaa.

 

Kuitenkin huomionhakuinen keltainen puoleni tykkäsi, kun kirjassa kuvailtiin keltaisia suosituimmiksi tyypeiksi, jotka viihdyttävät muita. Haluan aina, että ympärilläni olevilla ihmisillä on hauskaa ja että kanssani on mukava viettää aikaa. Kerron nolojakin juttuja itsestäni, kunhan saan muut ihmiset nauramaan. Keltaisten sanotaan myöskin ottavan jopa fyysistä kontaktia keskustelukumppaninsa kanssa sukupuolesta riippumatta, esimerkiksi hipaista olkapäästä. Jep, minä. Ja tämä koetaan usein väärin.

 

Sininen puoleni näkyy ehkä työskennellessäni muille tai tehdessäni asioita, jotka muut tulevat näkemään tai jotka ”jäävät pysyviksi”. En halua julkistaa omalla nimelläni asioita, jotka eivät ole tarkasti mietitty. Olen spontaani kuten keltainen, mutta saatan silti tiettyjen asioiden kohdalla jahkailla päätöksiäni. Olen aina kokenut olevani ”tasapainottelija” erilaisten piirteideni välillä, joten tämäkään ei tullut itselleni yllätyksenä.

 

Kirjassa esitettyihin käyttäytymismalleihin ja persoonallisuustyyppeihin tutustuminen auttaa mielestäni toimimaan tiimissä. Pannu meni kuitenkin ihan jumiin kirjaa lukiessa, kun koitin pohtia sekä omaa, että muiden persoonia. Äitini on sininen ja ehkä hieman vihreä. Isä on punainen tai sitten myöskin sininen. Tiimissäni on punainen, joka on myös ehkä keltainen, ja vihreä, jossa on myöskin hieman – ei jum****ta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *