Blogi

  • Tiimivalmennusta sielulla ja sydämellä.

    Kirjoittaja Harri Mielonen Noin kuusi vuotta sitten ammatillinen identiteettini muuttui.  Istuin Jyväskylässä lounaalla ja takana oli tutustuminen sekä Tampereen Proakatemiaan että Jyväskylän Tiimiakatemiaan. Kyseinen lounas on jäänyt minulle mieleen erittäin tarkasti siksi, koska tuolloin päätin asian, joka vaikuttaisi ammatilliseen loppuelämääni. Tajusin, kuinka minun tulee opettajana, pedagogina ja ohjaajana toimia. Tajusin, että…

  • Herää, maailman valloittaja!

    Kansainvälisyys on yksi Y-akatemian toiminnan pääpilareista. Tai no, niin me ainakin toivomme. Viimeisen kolmen vuoden aikana akatemiallamme on panostettu kansainvälisten kontaktien luontiin ja siihen, että saisimme ns. ”kansainvälistä pöhinää” aikaan. Olemme toistaiseksi onnistuneet tässä melko hyvin. Kolmen vuoden aikana olemme saaneet luotua jo kaksi kiinteää yhteistyöakatemiaa. Toinen näistä on Limassa, Perussa…

  • Älä menetä itseäsi jahdatessasi unelmiasi!

    Y-akatemiaan tullessani tunsin välittömästi, kuinka vastuunkannon pitkä ja käyrä sormi, oma sormeni, osoitti voimakkaasti minua kohti. Tästä alkoi aikaisemmasta täysin poikkeava jakso elämässäni ja vastuu oppimisestani oli pelkästään minulla itselläni. Rohkenin ensimmäistä kertaa elämässäni lähteä tekemään asioita omien unelmieni ja intohimojeni eteen ja jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen meillä (@raffihaasteet) oli…

  • Pakollisina opintoina viiden viikon seikkailu Euroopassa

    Huippuleirillä tarkoitetaan nimensä mukaisesti opinnot huipentavaa matkaa, jonka jokainen tiimi suorittaa valitsemassaan kohteessa, valitsemallaan tyylillä. Se on niin sanottu viimeinen koetus, käytännön näyttö opintojen loppupuoliskolla, jossa haastetaan itseään ja tiimiään kansainvälisessä ympäristössä ja näytetään käytännössä, millaisia taitoja opintojen aikana on tarttunut matkaan. Leiri ei kuitenkaan ole pelkkää haastetta ja osaamisen näyttämistä,…

  • Monialainen akatemiamme

    Kirjoittaja Juha Wirekoski Y-akatemian suurimpia hienouksia on ehdottomasti monialaisuus. Verrattuna muihin akatemioihin, meillä on monipuolisesti eri alan opiskelijoita kaikissa osuuskunnissamme. Osuuskuntamme koostuu medianomeista, tradenomeista, restonomeista ja fysioterapeuteista. Projektimme ovat usein alakohtaisia, medianomit tekevät kuvauksia ja fysioterapeutit terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää työtä ja niin edelleen. Tradenomit ovat monesti tiimien talousasioiden hoitajia ja…

  • Survival guide: Y-akatemia. 10 winkkiä tiimioppijalle!

    Aiemmin syksyllä olin kuuntelemassa erästä luentoa, joka sai minut ajattelemaan asioita, jotka ovat olleet tärkeitä oman akatemiamatkani aikana. Omalla matkallani akatemiassa olen toiminut erilaisissa tehtävissä (mm. tiimiliideri, viestintätiimin jäsen jne) ja sitä kautta olen huomannut asioita, jotka ovat avuksi jokaiselle tiimioppijalle.

  • KV-tiimi Tsekissä

    8.4 Maanantai Tapasimme KV-tiimin kesken Helsinki-Vantaan lentokentällä, tällä kertaa matkaan tarttui kolme akatemialaista, Essi, Henri ja Siiri. Ensimmäinen KV-tiimin yhteinen matka oli siis alkamaisillaan! Lennot sujuivat hyvin ja kesto oli vain reilut kaksi tuntia. Joensuusta matkustaessa matkatunteja kumminkin aina kertyy ja Prahassa ihmettelimme lähinnä vain Hostellimme aulabaaria. Kaikki Prahan hostellit joissa…

  • Uusi sivu käännetty

    Uudet osuuskunnat pystyssä ja on Miete Creationsin aika kirjoittaa blogia. Pariin kuukauteen on kuulunut palavaa intoa ja turhautunutta odottamista. Välillä pitää polkea paikoillaan, että voidaan harpata kunnolla. Meno onneksi tasoittuu yhteistyön ja jokaisen dialogin kautta. Luottamus omiin tiimeihin ja rinnakkaisiin osuuskuntiin on kasvanut ja akatemia menee kohti sitä, mitä sen arvot…

  • Ensimmäinen puoliaika

    Kirjoittaja Juha Wirekoski Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat parhaillaan käynnissä Venäjällä. Vaikka en ole mikään potkupallofani, niin jonkin verran on tullut seurattua. Olen pitänyt aina tätä joukkuepelia hitaana ja tylsänä seurata, mutta nyt olen vähän päässyt kiinni lajin hienouksista, tosin aivan maallikkotasolla. Yksi havainto on se, että maaleja ei ole syntynyt juuri ensimmäisellä…

  • Kuinka varmistatte sen substanssin?

    Keskeisin kysymys oli ja on edelleen, kuinka te varmistatte sen substanssiosaamisen. Tämä kysymys sopii kaikille tavoille opettaa, etenkin niille, jotka edelleen luottavat luentosalin hämärässä yksin puhumiseen.