Asenne voittaa ansioluettelon. Aina.

Palvelu on asennetta ja toimintaa, vaikka usein ajatellaan palvelun olevan kiinni osaamisesta. Jokaisella tehtävään palkatulla tulee olla osaamista, joten pidemmän korren vie asiakaspalvelijan asenne ja juuri siksi asenne on tie menestymiseen.

Viisi toimintahäiriötä tiimissä

”Ei taloudellinen tilanne. Ei strategia, Eivätkä tekniset valmiudet. Vaan tiimityö pysyy perimmäisenä kilpailuvalttina. Siksi, että se on voimallista, ja siksi että se on niin harvinaista.”

Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Kuuntelin kirjan Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseään, jonka on kirjoittanut Thomas Erikson. Kirjasta saa pintaraapaisulta oppia kuinka ymmärtää itseään ja muita ympärillään. Kirjassa Erikson jakaa ihmisiä neljään eri värikategoriaan heidän luonteenpiirteidensä perusteella, jotka esittelen myöhemmin tekstissä. Kirja on kirjoitettu työelämä painotteisesti ja sen huomaa kirjan monista työelämään painottuvista esimerkeistä, mutta kirjasta voi hyötyä kuka tahansa.